Taiteilija Katariina Souri kertoo avoimesti kamppailleensa paniikkihäiriön kanssa 20 vuotta sitten.
Syksyllä 2016 itseään 18,5 vuotta nuoremman Eliya Zweygbergin kanssa avioinut Katariina Souri, 48, kertoo avoimesti, ettei hänen elämänsä ole ollut aina ruusuilla tanssimista. 20 vuotta sitten taiteilija kärsi kolmenkympinkriisistä.
– Ikä 30 oli minulle todella vaikea. Taistelin paniikkihäiriön kanssa ja muutin Suomenlinnaan lapseni sekä kahden koirani kanssa. Minun oli pakko päästä pois Helsingistä. Halusin suuntautua sisään päin ja pohtia elämääni, Souri muistelee.
– En koskaan haluaisi takaisin kolmenkympin ikään, Souri jatkaa.

Nyt, kun Souri on naimisissa 30 vuotiaan Zweygbergin kanssa, mieleen muistuu usein oma kolmenkympin kriisi. Zweygberg kamppailee nimittäin vastaavanlaisista ongelmista kuin Souri 20 vuotta sitten.
– Minullakin on paniikkihäiriöitä, Zweyberg kertoo.
Souri tietää rakkaansa paniikkihäiriöistä ja kolmenkympinkriisistä. Hän pyrkii auttamaan kumppaniaan parhaansa mukaan ja opastaa fiksujen valintojen tekemisessä.
– Sanotaan suoraan, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä helpompia kriisit ovat, Souri vannoo.
Zweygberg ottaa rakkaansa neuvot hyvin vastaan. Hän tiedostaa sen, että Sourilla on vahvempi elämänkokemus kuin hänellä itsellään.












