Aviopari Katri ja Aki Riihilahti muistelevat MTV Uutisten haastattelussa rakkaustarinansa alkua.
Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman myötä toisiinsa rakastuneet tanssija Katri Mäkinen ja ex-jalkapalloilija Aki Riihilahti saapuivat yhdessä Kultainen Venla -gaalaan perjantaina 26. tammikuuta. Pariskunta muisteli suhteensa alkua. He kertoivat, että rakkaus ei roihahtanut vielä TTK:n aikana.
– Tanssisalilla tehtiin vain kovasti töitä. Rakkaus syttyi vasta myöhemmin, Katri Riihilahti kertoo.
– Kaikki aina luulee, että rakkaustarinamme sai alkun TTK:ssa, mutta siellä oikeastaan syntyi meidän syvä ystävyys ja sitten vasta myöhemmin huomasimme viihtyvämmekin paljon toistemme seurassa, Aki komppaa.
Lue myös: Tällaiset olivat tunnelmat Kultainen Venla -gaalan punaisella matolla – katso haastattelut tästä!
Pariskunta meni naimisiin viime kesänä ja viettävät tällä hetkellä perhearkea.
– Olen itse asiassa monesti miettinyt, että olisimmeko tavanneet ilman TTK:ta, Katri pohtii ja Aki Riihilahti kertoo, että hän on miettinyt monesti samaa.

