Testaus, jäljitys ja eristäminen ovat kolme sanaa, joita valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk.) toistaa hahmottaessaan Suomen strategiaa ulos koronakriisistä.
Epidemiaa ei ole vielä selätetty, minkä takia rajoitustoimia saatetaan ensi viikolla kiristää. Uudenmaan avaamisen kanssa kipuillut keskusta on valmis lisäkiristyksiin.
Kulmuni arvioi STT:n puhelinhaastattelussa ministeriönsä talousennustetta, jonka haitari on tällä kertaa poikkeuksellisen suuri. Pahimmassa tapauksessa Suomen talous supistuisi tänä vuonna 12 prosenttia ja parhaassakin tapauksessa 5,5 prosenttia.
Ennusteet vaihtelevat sen mukaan, kestävätkö ihmisten elämää rajoittavat toimet kolme vai kuusi kuukautta.
– Tämä on se kysymys, jonka edessä kaikki Euroopan ja maailman maat ovat, eli kestääkö kriisi kolme vai kuusi kuukautta. Koetamme tehdä kaikkemme, jotta pääsisimme tästä kolmessa kuukaudessa, Kulmuni sanoo.
Talouden seisahtuminen puoleksi vuodeksi aiheuttaisi pysyvämpää vahinkoa taloudelle ja elpyminen kestäisi pidempään. Maailmantalouden imussa menevän Suomen kasvunäkymät ovat valtiovarainministeriön mukaan edelleen poikkeuksellisen epävarmat.
Suomi on siirtymässä vähitellen exit-strategiaan, joka Kulmunin mukaan koostuu useasta osasta.
– Meidän pitää siirtyä siihen vaiheeseen, että me testaamme erittäin paljon, jäljitämme tautiketjuja ja eristämme taudinkantajia tehokkaasti, Kulmuni sanoo.
Suomi kulkee hänen mukaansa viikon tai kaksi jäljessä Saksaa ja Tanskaa, joista saadaan tärkeää dataa epidemian kulusta ja toimien vaikuttavuudesta.
Uusimaa-päätös oli vaikea
Hallitus arvioi ensi viikolla rajoitustoimien jatkoa. Kulmunin mukaan pitää valmistautua niin tiukentamaan kuin lieventämäänkin rajoituksia.
Molemmat verrokkimaat, Saksa ja Tanska, ovat ilmoittaneet avaavansa hiljalleen kouluja, mikä on harkittava asia Kulmunin mukaan Suomessakin. Hallituksen aiemmalla päätöksellä koulut pysyvät suljettuina 13. toukokuuta saakka.
Kulmuni ei suoraan ota kantaa siihen, ajaako keskusta ensi viikon neuvotteluissa kokoontumisrajoituksen tiukentamista kymmenestä viiteen ihmiseen, kuten julkisuudessa on kerrottu. Kaikkien rajoitusten on hänen mukaansa nojattava tutkittuun tietoon.
