Kaikki sukupolvet keräilevät asioita, mutta milleniaalien tapauksessa syyt löytyvät ympäröivästä maailmasta.
Sarjakuvakirjoja, huonekasveja, hienoja lenkkareita, leluja lapsuudesta – ihmisten keräilyinto ei tunne rajoja.
Tuoreen tutkimuksen mukaan varsinkin milleniaalit ovat innokkaita keräilijöitä: milleniaali kerää tuplasti todennäköisemmin jotain fyysisiä esineitä kuin esimerkiksi Z-sukupolven edustaja.
Z-sukupolveksi kutsutaan 1990-loppupuolella tai 2000-luvun alussa syntyneitä, milleniaaleiksi puolestaan kutsutaan 1980-luvun alun jälkeen, ennen Z-sukupolvea syntyneitä.
Toiseksi innokkaimpia keräilijöitä ovat X-sukupolven edustajat, eli vuosien 1977 ja 1985 välillä syntyneet.
Huffpost haastatteli mielenterveyden ammattilaisia selvittääkseen, miksi juuri milleniaalit ovat niin innokkaita keräilijöitä ja mitä asioiden kerääminen nuorille aikuisille antaa.
Lue myös: Löytyykö sinulta joku näistä aarteista? Vanhat filmikamerat myyvät kuin häkä – "Moninkertaisesti kalliimpi kuin uutena"
Nostalgian tuntua ja yhteys lapsuuteen
Koronapandemian alkaessa moni milleniaaleista kiinnostui uudelleen asioista, joita teki lapsena.
– Yksi syy keräilylle on nostalgia tai yhteys johonkin itselleen merkitykselliseen asiaan. On kyseessä sitten taide tai nuket, esineisiin voi olla yhteys. Usein keräily auttaa ihmisiä muodostamaan yhteyden lapsuuteensa tai muutoin merkitykselliseen aikaan elämässään, amerikkalainen terapeutti kertoo.



