Dosentti ja osastonylilääkäri Mari Kanerva HYKS Tulehduskeskuksesta kertoi aiemmin Hyvää Elämää -sivustolla, että puutiaisaivokuumeen oireet voivat olla samanlaisia kuin ihan tavallisessa flunssassa. Pitääkö lämpöilystä huolestua kesällä eri tavalla kuin talvella flunssa-aikaan?
Yllä olevalla videolla kerrotaan, miten punkeilta voi suojautua.
Puutiaisaivokuume on klassiselta taudinkuvaltaan kaksivaiheinen kuumetauti, jonka ensimmäinen vaihe muistuttaa erehdyttävästi tuiki tavallista flunssaa: olo on yleisesti sairas, lämpö nousee, lihaksia ja ehkä päätäkin vähän särkee.
Jos tällaisia oireita tulee kesällä flunssa-ajan ulkopuolella, pitääkö silloin lähteä herkemmin lääkäriin?
Lue myös: Puutiaisaivokuume voi viedä työkyvyn tai hengen – silti 90 prosenttia ei saa mitään oireita
– Ei pidä. Oireet ovat ensinnäkin niin epäspesifejä, että kaikille flunssaisille ei ole järkeä tehdä vasta-ainetestejä. Toisekseen TBE:n vasta-aineet eivät välttämättä näy testeissä vielä ensimmäisessä vaiheessa. Kolmanneksi se ensimmäinen kuumevaihe ei aina varsinaisesti johda mihinkään, eikä sitä edes voi hoitaa mitenkään muuten kuin lepäämällä, lääkäri Mari Kanerva vastaa.
Ylivoimainen enemmistö puutiaisaivokuumetartunnoista ei koskaan etene toiseen ja vakavampaan vaiheeseen, varsinaiseen aivokuumeeseen. Etukäteen ei voi tietää, kenelle toinen vaihe on tullakseen ja kenelle ei.

