MTV:n kyselyssä selvitettiin, millaisia kesätyökokemuksia suomalaisilla on jäänyt mieleen vuosien varrelta. Joukossa oli myös karmeita kokemuksia, joita ei muistella lämmöllä.
Muistatko sinä vielä ensimmäisen kesätyöpaikkasi? Millaisia kokemuksia kesätöistä jäi käteen? MTV:n kyselyssä suomalaiset muistelivat ikimuistoisimpia ja kauheimpia kesätyökokemuksiaan. Ikävien kokemusten joukkoon mahtui muun muassa pitkiä päiviä marjanpoiminnassa, nuorten työntekijöiden kyykyttämistä sekä todellisia vaaratilanteita.
Lue myös: Puoliso melkein ulosotossa, vaikka miehellä jäi tuhansia säästöön – MTV:n kysely paljastaa: Näistä raha-asioista suomalaispariskunnat riitelevät
Marjatiloilla raadantaa minipalkalla
Kyselyssä ehdottomasti eniten yksittäisiä tarinoita kerrottiin marjatiloilla työskentelystä. Moni muisteli lämmöllä kesäpäiviä mansikkapellolla, mutta joukkoon mahtui myös ikäviä kokemuksia.
– 14-vuotiaana olin mansikkapellolla poimimassa. Kun olin saanut viiden kilon korin täyteen, niin äkäinen emäntä käski minun poimia kerätyltä riviltä vain homeisia marjoja. Niistä ei tietenkään maksettu. Olin pellolla töissä 4 päivää, enkä sen jälkeen ole mansikoita poiminut.
Eräs vastaaja kertoi yhtenä kesänä mansikkasadon olleen surkein vuosikausiin, eikä poimittavaa juuri ollut. Kaiken kruunasi se fakta, että isäntäväellä ei ollut sisävessaa ja suihkukin sijaitsi navetan yhteydessä.
– Mansikanpoiminta oli kamalaa. Kestin viikon, ennen kuin karkasin, toinen vastaaja komppasi.
Moni kertoo yllättyneensä siitä, miten rankkaa puuhaa marjojen poiminta on ja käteenkin jäi vain pieni summa rahaa.
– Olin kasiluokalla neljä päivää mansikkamaalla. Tienasin 240 markkaa. Kaveri tienasi vielä vähemmän ja ekan viikon jälkeen todettiin, että eiköhän tämä ollut tässä.


