Noin 15 prosenttia toivotuista raskauksista päättyy keskenmenoon, mutta niiden yleisyydestä huolimatta hoito on todella puutteellista. Tämä käy ilmi Simpukka ry:n tuoreesta kyselytutkimuksesta. Valtaosa kyselyyn vastanneista keskenmenon kokeneista kertoi tapahtuman vaikuttaneen hyvinvointiinsa vielä kolme vuotta sen jälkeen. Joskus keskenmenon pelko johtaa jopa lapsettomuuteen.
Lapsettomien yhdistys Simpukka ry selvitti kyselytutkimuksellaan, miten keskenmenot vaikuttavat terveyteen ja millaista hoitoa keskenmenon jälkeen on saatu.
Kyselyyn vastasi 761 keskenmenon kokenutta, joista lähes kaikki olivat itse olleet raskaana keskenmenoon johtaneessa raskaudessa.
Kokonaisuutena keskenmenojen hoito on tutkimuksen mukaan sirpaloitunutta. Potilaita pompotellaan hoitopaikasta toiseen ja moni jää ilman tärkeitä hoito-ohjeita tai kivunhoitoa. Täysin hoidotta kokee jääneensä joka kymmenes keskenmenon kokenut, kerrotaan yhdistyksen tiedotteessa.
– Kyselyaineistosta piirtyy lohduton kuva keskenmenon hoidon tilasta Suomessa. Vastauksissa toistuivat keskenmenon kokeneiden järkytys, turhautuminen ja pettymys saatuun hoitoon sekä kokemus yksin jättämisestä. Keskenmenojen hoidosta puuttuu kokonaan Käypä hoito -suositus, kertoo Lapsettomien yhdistys Simpukan toiminnanjohtaja Piia Savio.
Keskenmeno horjuttaa terveyttä monin tavoin, voi johtaa lapsihaaveen romuttumiseen
Tutkimukseen vastanneet kokivat pelkoa, mielialanvaihtelua, ahdistusta ja itsesyytöksiä.


