Tänä keväänä kyitä on nähty luonnossa runsaasti. Kyyharrastaja muistuttaa, että kyyn purressa kannattaa aina lähteä päivystykseen.
Kyyharrastaja Mikko Turunen kertoo, että viime päivien ukkossään vuoksi kyyt ovat vetäytyneet varjoon ja menevät kiepille, jotta ne saavat pidettyä lämmön yllä.
– Tällä hetkellä vaihtolämpöiset käärmeet viilenevät ja menevät kohmeeseen.
Kotkan Kumparepuistosta on viety tänä keväänä pois kymmeniä kyitä. Puistossa on paljon toimintaa, muun muassa leikkikenttä ja koirapuisto.
– Käärmeet ovat olleet liikaa näkyvillä, joten täältä on viety niitä pois peräti neljäkymmentä, Turunen kertoo.
Tänä keväänä ja kesänä kyitä on ollut paljon.
– En tiedä, onko niitä paljon vai sellaisissa paikoissa, joissa ne tulevat esille. Jyrsijäkanta näyttäisi olevan hyvä. Ketut ja muut lisääntyvät enimmäkseen silloin kun on ruokaa enemmän.
Kyytä ei ole vieläkään rauhoitettu
Kyy on myrkkykäärme, mutta Suomessa sitä ei ole rauhoitettu. Turusta tämä harmittaa.
– Haluaisin, että kyy eläisi rauhoitettuna. Vuonna 1976 useita eläimiä rauhoitettiin ja siinä samalla kyylle avattiin ovi rauhoittamista varten. Sitä ovea ei ole vieläkään suljettu.
Noin neljä vuotta sitten eduskunnassa viimeksi käsiteltiin kansalaisaloitetta kyiden rauhoittamisesta.
"En ole oppinut pelkäämään"
Turunen on ollut kyiden ystävä jo lapsesta saakka. Hän kävi usein Pohjois-Karjalassa maaseudulla, jossa oli paljon kyitä.
– Ei niitä koskaan oppinut pelkäämään. Seurasin niitä silloin, kun niitä näkyi. Kun kiertelin siellä, parhaimmillaan saattoi näkyä seitsemän kyytä yhtä aikaa ojanpohjalla. Vähän se laittoi jännittämään, mutta ei ohjannut pelkäämään ollenkaan.
Kyykäärme on kerran hyökännyt Turusen kimppuun.
