Mestiksen pudotuspeleissä astutaan seuraavaan vaiheeseen, kun välierät käynnistyvät keskiviikkona. Pääkaupunkiseudulla nähdään kutkuttava otatus, kun Kiekko-Vantaa pyrkii kampittamaan sarjanousuun tähtäävän Jokerit.
Runkosarjassa kuudenneksi sijoittunut Kiekko-Vantaa sinetöi välieräpaikkansa, kun se kaatoi maanantaina runkosarjan kolmosen Ketterän puolivälierien ratkaisevassa viidennessä ottelussa. Kiekko-Vantaa onnistui kahden vaikean vierasottelun jälkeen kääntämään kelkkansa ratkaisuottelussa.
– Kotipelit olivat vahvoja, ja sitten saatiin viidenteen peliin meidän mielenmaisema käänettyä samanlaiseksi, mikä meillä kotipelissä oli ja pystyttiin samalla tavalla pelaamaan kuin kotona. Ei oltu niin passiivisia ja peruuteltu niin paljon, päävalmentaja Jani Manninen kuvailee.
– Tiukka ja kova, henkisesti ja fyysisesti.
Lue myös: Yllättäjäleiristä jämäkkä ensireaktio Jokerit-jättihaasteeseen
Kauaa vantaalaiset eivät ehdi lepäilemään, sillä välieräsarja Jokereita vastaan alkaa yhden välipäivän jälkeen keskiviikkona. Jokerit pääsee välieräsarjaan vastustajaansa huomattavasti tuoreempana, sillä se sinetöi jatkopaikkansa kolmannella TuTo-voitollaan jo viime torstaina.
– Onhan sillä varmasti joku vaikutus, ja sehän play offeissa on, että mitä paremmin pelaa, ansaitsee huilia, Manninen tuumii.
– Tiukkaaan paikkaan joudutaan taas. Tämä kuulostaa typerältä, mutta samoilla höyryillä mennään eteenpäin. Hyvin tiedostaen tiedetään, mihin ollaan menossa. Meillä on hyvä juttu meneillään. Uskon, että se kantaa kuitenkin, vaikka Jokerit pääsee tuoreempana eteenpäin.
Kiekko-Vantaa ja Jokerit kohtasivat runkosarjassa kuusi kertaa. Jokerit oli parempi viidesti. Vantaalaisten tulisi keksiä jotakin uutta pystyäkseen haastamaan runkosarjan ylivoimaiseen tapaan voittaneen helsinkiläisryhmän.


