MTV Uutisten kielioppitestissä moni kompastui esimerkiksi sanapariin "saman tien", joka kirjoitetaan monen yllätykseksi erikseen.
Tiistaina 9. huhtikuuta vietettiin Mikael Agricolan ja suomen kielen päivää. Päivän kunniaksi MTV Uutiset julkaisi kielioppitestin, jonka avulla itse kukin pystyi tarkastamaan, millä tolalla omat suomen kielen taidot ovat.
Etkö vielä tehnyt testiä? Tee se täällä!
Testin tuloksista selviää, että muutama kysymys oli suomalaisille erityisen hankala.
Saman tien – yhteen vai erikseen?
Yksi kinkkisimmistä paikoista testissä oli kysymys siitä, kirjoitetaanko "saman tien" yhteen vai erikseen.
Ilmaisu kirjoitetaan erikseen, mutta suurin osa vastaajista – noin 59 prosenttia – olisi kuitenkin kirjoittanut ilmaisun yhteen.
Kuten – milloin tulee pilkku?
Keijo-kissa käyttäytyi hassusti kuten aina – vai Keijo-kissa käyttäytyi hassusti, kuten aina?
Esimerkkilauseeseen ei tule pilkkua. Tähänkin kysymykseen suurin osa vastanneista vastasi väärin. Yli 60 prosenttia vastanneista ajatteli, että ennen kuten-sanaa kuuluisi olla pilkku.
Tässä tapauksessa niin ei kuitenkaan ole, sillä kuten-sanan merkityksenä on "niin kuin". Pilkku ennen kuten-sanaa tulee silloin, jos kuten-sanaa käytetään merkityksenään "esimerkiksi".
