Jokainen maailman suurvallasta vakoilee rajojensa ulkopuolella, se on fakta. Suomeen kohdistuvan vakoilun ykkösuhkien joukkoon nousi kuitenkin uusi tekijä, josta Supo varoittaa – Kiina. MTV Uutiset kysyi asiantuntijalta, mitä Kiina oikein haluaa Suomesta.
Suojelupoliisin viime viikkoisessa turvallisuuskatsauksessa kuultiin huolestuttava, muttei niin yllättävä viesti: Suomeen kohdistuu jatkuvia vakoiluyrityksiä.
Supo kertoi, että Suomeen kohdistuu jatkuvia kybervakoiluyrityksiä, ja syyllisiä ovat rikollisten lisäksi valtiot. Uhattuna on pahimmillaan kansallinen turvallisuus.
Tavoitteena voi Supon mukaan olla esimerkiksi teollisuusvakoilu yrityksistä, korkeakouluista ja tutkimuslaitoksista tai päästä vaikuttamaan suomalaisten päätöksentekijöiden toimintaan tavalla tai toisella.
Yllätys ei ole, että Supon syyttävä sormi osoittaa naapurimaa Venäjää, mutta sen rinnalle Supo nostaa suurvallan maapallon toiselta puolelta, Kiinan.
Erityiseksi valtiollisen kiinnostuksen kohteeksi Supo nosti katsauksessaan Suomen kriittisen infrastruktuurin, kuten esimerkiksi sairaalat laboratoriot, hätäpalvelut, elintarviketeollisuuden ja verkkoinfrastruktuurin.
– Tietoinfrastruktuuriin liittyy erityisiä herkkyyksiä, sillä se voi tarjota itsevaltaisille hallinnoille pääsyn suomalaisten tietoihin, kuuluu varoitus.
Häikäilemättömät toimintatavat nostavat huolta
Tietoturva-asiantuntija ja tietokirjailija Petteri Järvinen ei ylläty Kiinasta tulevasta vakoilu-uhasta.
– Kiinassa korostuu teollisuusvakoilun rooli maan historian takia. Ja kun maa on toiminut muutenkin häikäilemättömästi viime aikoina kansainvälisillä areenoilla, niin se nostaa tätä huolta, Järvinen sanoo.
Mutta mitä Kiina oikein haluaa toiselta puolelta planeettaa, pienestä Suomesta?
Järvinen nostaa esiin neljä tavoitetta. Ehkä yllättäen ensimmäinen on kulissien takainen tieto EU:sta, koska Suomi on sen osa ja sen ytimessä.
