Kimmo Kiljunen kertoo, kuinka Valko-Venäjän presidentti Aljaksandr Lukashenka nöyryytti häntä vuoden 1999 presidentinvaaleissa. Kiljunen pääsi kuitenkin iskemään takaisin muutamaa päivää myöhemmin.
Psykopaatti! Torakka! Ainakin näillä sanoilla valkovenäläiset mielenosoittajat kuvaavat maan itsevaltaista johtajaa Aljaksandr Lukashenkaa. Kansanedustajan ja Euroopan neuvoston varapuheenjohtajan Kimmo Kiljusen (sd.) mukaan kuvaukset presidentistä pitävät jossain määrin paikkansa.
– Hänellä on narsismia ja vallankipeyttä, joka menee yli normaalin kanssakäymisen.
Lue myös: Valkovenäläinen psykiatri joutui maanpakoon tutkittuaan Lukashenkon mielenterveyttä – kertoo nyt havainnoistaan: "Hänellä on persoonallisuushäiriö"
Vetkuttelua aikataulun kanssa
Kiljunen johti Etyjin vaalitarkkailua Valko-Venäjän vuoden 1999 presidentinvaaleissa. Ne olivat Kiljusen mukaan aidot.
Lukashenka tosin käytti epäreiluja temppuja presidentinvaalien alla. Kimmo Kiljunen kertoo, kuinka hän tuli omien sanojensa mukaan Lukashenkan nöyryyttämäksi.
– Silloin tapasin kaikki presidenttiehdokkaat. Se tehtiin reilusti ennen vaaleja, eli tässä tapauksessa kuutta viikkoa ennen, Kiljunen kertoo.
Lue myös: Valkovenäläinen toimittaja STT:lle: Paikallisia toimittajia potkittu ulos maan mediasta ja korvattu venäläistoimittajilla, jotka levittävät Venäjä-myönteisiä viestejä
Tapaaminen järjestetään hyvissä ajoin ennen vaalipäivää, jotta yksikään ehdokas ei saisi hyödynnettyä tilanteesta syntyvää julkisuutta. Kolmelle ehdokkaalle järjestely sopi, mutta Lukashenkalle ei.

