Kirjailija Miki Liukkonen ja hänen ex-kihlattunsa, artisti Behm, erosivat toukokuun alussa.
Kirjailija Miki Liukkonen avautui synkästi Instagramissa 29. toukokuuta.
– Tässä kuvassa haluan sulautua seinään, kadota. Olen voinut erittäin huonosti viime aikoina. Herään aamuisin paniikkiin ja kauhuun, illat myös kamalia. Tätä olotilaa, tätä tuskaa on mahdoton kuvailla. Mitä se oikeastaan on, mistä se tulee ja niin edelleen. Toki syy on osin selvä monille, Liukkonen kirjoitti kuvansa yhteyteen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Liukkonen viittaa "monelle selvällä syyllä" todennäköisesti hänen ja artisti Behmin eroon, josta uutisoitiin toukokuun alussa.
Liukkonen kuvaa oloaan sellaiseksi, ettei saa oikein mitään aikaiseksi ja makaa vain lattialla huohottaen pahaa oloaan ulos.
– Tuntuu, että olen tulossa hulluksi. Tai surusta vain vinossa. Että jokainen solu tekisi kuolemaa, olisi musta. Mieli on pelkkää murhetta ja ajattelen itseäni, etäällä, erillisenä itsestä ja sumeana. En saa itseäni sanoiksi. Ja sitten turhaudun. Yritän puhua ihmisten kanssa, mutten osaa kuin kyynelehtiä, Liukkonen jatkoi surullista kirjoitustaan.
Liukkonen kuvaa kaikkia pyrkimyksiään tyhjiksi tai jo kuolleiksi. Lisäksi hänen vanhat tekstinsä tuntuvat hänestä kömpelöiltä ja rumilta.

