Salatut elämät -näyttelijät kertoivat juhlaristeilyllä faneille, mitä ajattelevat hahmojensa ikonisista kohtauksista.
Salattujen elämien juhlaristeilyllä näyttelijät muistelivat parhaiten mieleen jääneitä kohtauksiaan vuosien varrelta.
LUE LISÄÄ: Salkkarit-näyttelijä Tiia Elg pelasi risteilyllä varman päälle: "Ilmeisesti henkeni on hänen käsissään"
Aaro Vaalannetta näyttelevälle Teemu Lehtilälle ehdottomasti kivuliain on ollut kohtaus, jossa hän joutui lyömään itseään nahkaremmillä selkään.
– Siinä ei käytetty mitään stunttia ja jäljet selässä ovat ihan oikeat. Tulin sinä iltana kotiin ja kotona kysyttiin, että mitä minulle on tapahtunut. Sanoin, että olin töissä, Lehtilä nauraa.
Pete Latulta kysyttiin, miltä tuntui, kun roolihahmo Kalle sarjan alkuaikoina tuli kaapista ja kertoi julkisesti olevansa homo.
– Tässähän täytyy muistaa, että aika oli silloin hyvin erilainen, Lattu muistuttaa.
– Olen siitä ylpeä. Se oli todella merkittävä asia niin monille ihmisille.
