Kohu "Hullu-Pösöjen" ympärillä paisuu. Kilpailu- ja kuluttajavirasto kehottaa kuluttajia reklamoimaan auton myyjälle, mutta sen jälkeen odottamaan myyjän vastausta ja tilanteen kehittymistä.
Kerroimme huhtikuussa valitettavasta käänteestä liittyen satojen suomalaisten viime keväänä tilaamiin tarjoussähköautoihin. Vuosi sitten Stockmannin Hullujen päivien tarjouskampanjassa oli tarjolla Peugeot e-2008 -sähköauto poikkeuksellisen edullisella 249 euron kuukausihinnalla.
Edullinen sähköauto räjäytti potin, ja autot varattiin loppuun jo ennen kuin tarjouskampanja oli virallisesti ehtinyt alkaa. Vuotta myöhemmin sadat odottivat autojaan edelleen. Maahantuoja Auto-Bon kaatoi kylmää vettä asiakkaiden niskaan 20. huhtikuuta ilmoittamalla, että Peugeot on lopettanut tarjouksessa olleen mallin valmistuksen, eikä autoja riitä kaikille tilaajille.
Hyvitykseksi tarjottiin 2 000 euron alennusta jostakin toisesta Peugeotista. Autonsa tilanneet menettivät 2 000 euron hankintatuen, johon he olisivat olleet oikeutettuja. Tuki on jo lopetettu.
Lue myös: "Hullu-Pösön" tilanneet jäävät ilman autojaan – KKV: "Ei lähtökohtaisesti voi pitää ylivoimaisina esteinä"
KKV odottaa
Vaikka kyse oli Stockmannin tarjouksesta, oli auto tilattavissa useiden autoliikkeiden kautta. Kilpailu- ja kuluttajavirastosta kerrotaan MTV Uutisille, että noin 150 auton tilannutta on ottanut yhteyttä kuluttajaneuvontaan maahantuojan ilmoituksen jälkeen.
Kuluttajaneuvonnan johtava asiantuntija Raija Marttala toteaa, että kuluttajia on ohjeistettu reklamoimaan auton myyjälle. Kuluttajaneuvonnassa ei tällä hetkellä sovitella yksittäisiä tapauksia.
– Jos se on jo tehty, kannattaa tässä vaiheessa odottaa myyjän vastausta ja tilanteen kehittymistä ylipäätään. Toivomme kuluttajilta tietoa, minkälaisia hyvitystarjouksia saavat myyjiltä, Marttala sanoo.
