Vaasan Sportin alkukausi jääkiekon Liigassa on ollut haastava erityisesti koronavirustilanteen vuoksi. Joukkue pääsee pelaamaan ensimmäisen kotiottelunsa aikaisintaan marraskuussa.
Klamydia-yhtyeen laulaja ja intohimoinen Sportin kannattaja Vesku Jokinen antaa omiensa alkukaudelle myönteisen arvosanan.
– Peli on ollut aivan hyvän näköistä, sen puolesta pisteitä voisi olla enemmänkin. Omiin silmiini on joukkueesta välittynyt hyvä yhteishenki ja pelaamisen ilo.
– Menestyksen osalta odotan Sportin yltävän ainakin säälipleijareihin. Sen jälkeen kun paikka on varmistettu pudotuspeleissä, kaikki on mahdollista.
Jokinen myöntää, ettei Sport-fanin elämä ole ollut menneinä vuosina aurinkoista, sillä menestys on karttanut vaasalaisia.
– Eihän se ole ollut helppoa. Minulla on kuitenkin kotkasydän, eli seison takuuvarmasti Sportin takana niin voiton kuin tappion hetkellä. Jos ei tue omiaan vaikeinakin aikoina, ei silloin ole oikea fani.
Musiikkia Sportille
Jokisen kynästä on syntynyt Vaasan Sportille kaksi kannustuslaulua: Sportti voittaa ja Tervetuloa helvettiin.
Hän on myös mukana Elonkerjuu-yhtyeen kappaleella Kotkasydän, joka soi Sportin maalilauluna. Kappaleiden teon joukkueelle Jokinen kokee kunnia-asiaksi.
– Haluan osoittaa niillä kunniaa Sportille, sillä se on minulle äärettömän tärkeä palanen elämää.
Jokinen sanoo olevan hienoa, että kappaleet ovat saaneet joukkueelta myönteisen vastaanoton.
– Soitin esimerkiksi Sportti voittaa -kappaleen ensimmäiseksi nyt Oulun Kärppiä johtavalle . Meillä oli bändin kesken menossa viihdeilta, ja kutsuin Sportin valmennustiimissä olleen Mikon kuuntelemaan biisiä. Kun hän innostui siitä, oli se tae kappaleen viennille eteenpäin.


