Nimi DS yhdistyy monien mielikuvissa yhä Citroeniin, vaikka PSA-konserni eriytti DS:n omaksi brändikseen jo vuonna 2015. Nyt markkinoille on tullut ensimmäinen uuden sukupolven DS.
Tykkäsimme
- Persoonallisuudesta
- Hiljaisuudesta
- Pehmeydestä
Emme tykänneet
- Hieman puutuneesta ja karkeasta moottorista
- Heikosta takanäkyvyydestä
Hinta ei tiedossa
(Ranskassa alkaen 30 200 €)
Brändin rakentaminen tyhjästi on kova työtää. Se vaatii pitkäjänteistä ja määrätietoista työtä.
Citroenin alta omaksi brändikseen eriytetty DS ei toki joudu lähtemään tyhjästä. Nimeen sisältyy paljon mielikuvia 50-luvulta lähtien. Silloin Citroenin automallina tunnetuksi tullut DS kohahdutti automaailmaa poikkeuksellisilla ja suorastaan futuristisilla muodoilla, sekä kuuluisalla mukavuudellaan.
Nyt on tullut aika esitellä ensimmäinen uutuusmalli DS:n irtautumisen jälkeen. Nimellä DS 7 Crossback kulkeva uutuus ei kohahduta esi-isänsä tavoin, sillä kyseessä on tämän hetken trendiin istuva katumaasturi. Keulan muodoissa on annos määrätietoisuutta, ja sivuprofiilissa huomio kiinnittyy loivasti alas laskevaan ikkunalinjaan. Tämä on havaittavissa myös sisäpuolelta, sillä näkyvyys takaviistoon on valitettavan heikko. Perän muotoja hallitsee pyöreys, joka tuntuu olevan hieman eriparista keulan kulmikkuuden kanssa.
Yksityiskohdilla pystyy tunnetusti erottumaan massasta ja niitä DS 7 tarjoaa jo ensivilkaisusta lähtien. Auton käynnistyksen yhteydessä ajovalot kääntyvät 180 astetta ikään kuin heräämisen merkiksi. Vastaavat valotaiteilut ovat lisääntyneet merkittävästi LED-teknologian yleistymisen myötä. Takavaloista puolestaan löytyy auton monissa kohdissa toistuvaa timattikuviota. Sisätiloihin siirryttäessä huomio kiinnitty juuri mainittuun kuviointiin, joka toistuu istuinten tikkausten lisäksi kojelaudassa, keskikonsolin pinnassa, kaiuttimien koteloissa sekä mittariston grafiikoissa. Logolla varustettu käynnistysnappi sijaitsee poikkeuksellisessa paikassa korkealla keskikonsolissa, ja sen painamisen myötä napin yläpuolelta kääntyy esiin niin ikään hyvin persoonallisella designilla varustettu ranskalaisen kellovalmistaja B.R.M:n luomus.






