Kolmikymppiset naiset ovat suurimmassa vaarassa sairastua kohdunkaulan syöpään. Ylivoimaisesti merkittävin riskitekijä on HPV- eli papilloomavirusinfektio, jolta juuri kukaan seksiä harrastava ei välty. Seulonnoissa tulisi käydä aktiivisesti heti ensimmäisestä kutsusta lähtien.
Kohdunkaulan syöpä on maailman mittakaavassa kolmanneksi yleisin naisten syöpä. Uusia tapauksia todetaan noin 600 000 joka vuosi. Diagnoosin saaneista puolet – noin 300 000 naista vuodessa eli tuhat naista päivässä – menehtyy.
Ennen kuin kohdunkaulan syövän seulonnat aloitettiin Suomessa 1960-luvulla, kohdunkaulan syöpä oli täälläkin kolmanneksi yleisin naisten syöpä. Nyt se on enää 19. yleisin. Diagnooseja tehdään joka vuosi 150–160, ja kohdunkaulan syöpään menehtyy 50–60 suomalaisnaista vuodessa.
– Muutos on merkittävä. Jos meillä ei olisi seulontaa, kohdunkaulan syöpiä todettaisiin Suomessa noin tuhat vuodessa. Seulonnalla on pystytty ehkäisemään noin 80 prosenttia kohdunkaulan syövistä ja -syöpäkuolemista noin 50 vuoden seulontahistorian aikana, dosentti ja osastonylilääkäri Pekka Nieminen HYKSin Naistenklinikalta kertoo.
Kohdunkaulan syövän seulonnoissa etsitään nimenomaan syövän esiasteita, joita hoitamalla voidaan estää itse syövän synty kokonaan. Täten se poikkeaa esimerkiksi rintasyöpäseulonnoista, joissa löydettyjä varhaisvaiheen syöpiä ajoissa hoitamalla estetään rintasyöpäkuolemia, mutta ei itse syöpää.
Suurin riski sairastua kohdunkaulan syöpään on nuorilla, 30–35-vuotiailla naisilla.
– Kun tähän yhdistää sen tiedon, että lapset tehdään nykyään varsin myöhään – Etelä-Suomen alueella esikoisensa synnyttävien keski-ikä on jo yli 30 vuotta –, niin nähdään, että sairastumis- ja synnyttämispiikit kohtaavat. Se on huono juttu, sillä jos sairastaa kohdunkaulan syövän, kohtu joudutaan poistamaan eikä lapsia voi enää tehdä, Nieminen sanoo.



