Petteri joutui jättämään taakseen Love Island Suomi -villan.
Love Island Suomessa nähtiin jälleen tunteikas ja dramaattinen ilta, kun saarelaiset joutuivat kohtaamaan uuden parinvalinnan. Useiden käänteden jälkeen parit menivät toden teolla sekaisin, kun muun muassa vahvalta pariskunnalta vaikuttanut Nea ja Oliver rikottiin.
Viimeisimpänä villaan saapunut Aku valitsi rohkeasti Nean parikseen, pakottaen lopulta Jennin valitsemaan kahden jäljelle jääneen miehen väliltä: Nean entisen parin Oliverin sekä oman parinsa Petterin. Kyynelten saattelemana Jenni valitsi parikseen Oliverin pelastaakseen tämän ja Nean suhteen luopumalla omasta paristaan.
Jennin ja Petterin rakkaus ei Love Island -villassa syttynyt, eikä muutenkaan rakkauden saarelta löytynyt Petteriä sytyttänyttä naista. Mies kertoo olevansa hieman pettynyt siihen, että hän sai viettää loppujen lopuksi saarella niin vähän aikaa.
LUE MYÖS: Kyyneleet virtaavat ja tunteet purkautuvat Love Islandissa – kaunotar joutuu tekemään järisyttävän ratkaisun
– Mutta kun miettii, ettei siinä nyt löytynyt semmoista kovaa ihastusta, niin sitten ei ehkä niin paljon harmita.
– Ei sellaista palavaa tunnetta tullut kuitenkaan.

