Henna ja Tauski Peltonen peilaavat suhdettaan julkisuuteen.
Laulaja Tauski Peltonen ja hänen vaimonsa dj Henna Peltonen viettävät nykyään seesteistä perhearkea heidän kodissaan Paraisilla.
Pari kertoo MTV:n haastattelussa miettivänsä nykyään tarkkaan, millaisiin mediatempauksiin he lähtevät mukaan.
– Silloin lähdettiin herkästi mukaan miettimättä enempää, nyt mietitään moneen kertaan. Paljon tulee kyselyitä eri ohjelmiin, mutta suurimpaan osaan ei enää lähdetä, Henna kertoo.
Tauski kertoo lehtien rajujen otsikoiden olleen hänelle myös myyntivaltti keikoille aikoinaan.
– Mitä hurjempi kansi, sitä enemmän oli keikkapaikoille jonoa, Tauski muistelee.
Lue myös:Henna Peltonen saa Tauskin herkistymään kesken haastattelun: "Olet unelmieni mies"
Mies myöntää keksineensä myös itse tempuksia saadakseen palstatilaa mediassa.
– Kyllä niitä itsekin vähän keksittiin ja kyllä niistä tuli rahaakin. En muista mitään yksittäisiä juttuja, mutta on välillä naureskeltukin niitä. Kyllä median luominen on vähän kuin elokuvan tekemistä jossain mielessä. Kaikkien ei tarvinnut omastakaan mielestä olla totta, kun laskutussumma oli kuitenkin aika huima.
Tauskin suositusta
