Ruokaviraston koirarekisteristä on kaavailtu apua pentutehtailun jarruttamiseen, mutta siihen liittyy myös tekijä, joka saattaa edesauttaa pentutehtailijoiden toimintaa.
Pentutehtailu on yleistynyt Suomessa ja etenkin koronavuosien koirabuumi sai rahan perässä olevat koirien kasvattajat teettämään pentuja kiihtyvissä määrin.
– Maailmalla pentutehtailu on iso harmaantalouden "bisnes" ja Suomeenkin päätyy ulkomailta pentutehtailtuja koiria, kertoo Kennelliiton hallituksen jäsen ja kasvattajatoimikunnan puheenjohtaja Molli Nyman.
Lue myös: Uusi pakollinen koirarekisteri hyväksyy virheellisetkin tiedot – Kai epäilee jonkun varastaneen pentunsa tunnisteen
Suomessa ongelmaan on puututtu muun muassa vuoden alusta saakka toimineella Ruokaviraston koirarekisterillä.
– Saamme viranomaisrekisteriin tiedot siitä, kenen kautta kulkee paljon koiria ja viranomaistoimintaa voidaan tarvittaessa kohdentaa, Jääskeläinen kertoi tuolloin.
Ruokaviraston koirarekisteriin ilmoitetaan koiran sukupuoli, nimi, ikä, syntymäaika ja sukupuoli. Myös koiran haltijan tiedot on ilmoitettava, ja rekisteröinnin lisäksi koira tulee merkitä mikrosirulla.
