Kun poliisi törmää Lapin laskettelukeskuksissa huumeisiin, on kyse yleensä kokaiinista. Poliisin mukaan kokaiinin käytön runsastumista selittää aiempaa halvempi hinta.
Jos kokaiinia pidettiin ennen kalliina luksushuumeena, on tilanne tänä päivänä toinen. Lapin poliisilaitoksen rikoskomisario Tuomo Seikkulan mukaan kokaiinia käytetään erityisesti laskettelukeskuksissa.
– Toki muitakin huumeita, kuten kannabista on, ja katuvalvonnassa amfetamiinia. Kokaiini on kuitenkin Lapin laskettelukeskuksien erityispiirre, siellä siihen törmää useammin kuin muualla Lapissa, Seikkula kertoo MTV Uutisille.
5:21"Näkyy, että yhä nuoremmat ovat sekaisin" – videoreportaasissa rovaniemeläiset nuoret, rikoskomisario ja entinen huumeiden myyjä kertovat huumekaupasta. Videoreportaasi on keväältä 2022.
"Ei enää luksustuote"
Seikkulan mukaan kokaiinia käytetään nimenomaan bilehuumeena.
– Siihen juhlimiseen se yhdistyy. Sitä voi tulla vastaan katuvalvonnassa, ravintolassa tai niin, että jossain mökillä on poliisitehtävä, jossa on enemmän ihmisiä juhlimassa.
Rikoskomisarion mukaan kokaiinin saatavuus on parantunut, sitä tulee enemmän Eurooppaan mikä vaikuttaa myös hintaan.
