Suomessa myytävä kokaiini on nykyään ennätyksellisen puhdasta, käy ilmi keskusrikospoliisiin rikosteknisen laboratorion tilastoista.
Viime vuonna tutkittu takavarikoitu kokaiini oli keskimäärin 75-prosenttista, kun toissa vuonna aine oli keskimäärin 67-prosenttista. Vertailun vuoksi vuonna 2015 kokaiinin keskipitoisuus oli 35 prosenttia.
EU-maissa kokaiinin on keskimäärin noin 70-prosenttista. Suomi ylittää tämän niukasti.
– Aika lähellä keskiarvoa ollaan, mutta silti keskiarvon yläpuolella, rikoskomisario Hans Fagerström keskusrikospoliisista kertoo MTV Uutisten haastattelussa.
Kokaiinia tuli viime vuonna rikostekniseen laboratorioon tutkittavaksi 757 kokaiinierää, mikä tarkoitti runsasta 90 kiloa.
Tuloksista on hyvä huomata, ettei pitoisuutta määritellä alle neljän gramman kokaiinierille.
Silti tulokset viittaavat siihen, ettei kokaiinin puhtaus liity vain kiinni jääneisiin tukkueriin: Tilaston mukaan viime vuoden yli kilon kokaiinierät olivat keskimäärin 85-prosenttisen puhtaita, mutta alle sadankin gramman erien puhtaus oli 72 prosenttia.
Hans Fagerström muistuttaa, että myös sillä on vaikutusta, että takavarikoita on tehty jo ennen kun kokaiiniin on ehditty lisätä jatkeaineita käyttäjille myyntiä varten. Yksi suuri takavarikkotapaus voi vaikuttaa tilastoihin merkittävästikin.

