Kokkiosodan uusi kausi alkaa toukokuussa. Ohjelmassa nähdään vierailevana juontajana Vappu Pimiä. MasterChef-kilpailijana tunnettu Sirly Ylläsjärvi on Kokkisodan uusi tulokas.
Kaksi kokkia, kaksi vierasta ja 20 euron kauppakassi. Rakastettu Kokkisota tarjoaa aina yllättäviä elämyksiä, kun tällä yhtälöllä loihditaan 20 minuutissa upea ateria, jonka pitää miellyttää niin juontaja Sikke Sumaria kuin yleisöäkin.
Ohjelman vieraina nähdään jälleen suomalaisia eturivin viihdetaiteilijoita ja tunnettuja mediapersoonia. Huippukokkien hallinnoimissa keittiöissä ei tule hiljaista hetkeksikään, kun mittaa toisista otetaan keittotaidon lisäksi myös sanallisin heitoin. Kokenut Sikke pitää kuitenkin tilanteen hallinnassa, keittiöt ojennuksessa ja kellon sekunnin tarkkuudessa.
Vierailevana juontajana nähdään Vappu Pimiä
Vappu Pimiä nähdään uudella kaudella muutaman jakson juontajana.
Kokkisodan uudet jaksot on kuvattu syksyllä 2020. Kuvauksissa noudatettiin äärimmäistä tarkkuutta ja koronaohjeistuksia. Ohjelman juontajalla Sikke Sumarilla tuli kuvausten aikaan ilmoitus Koronavilkun kautta mahdollisesta altistumisesta. Sikke meni välittömästi testeihin, mutta kuvaukset jatkuivat suosikkijuontajan poissa ollessakin. Siken saappaisiin hyppäsi testitulosten odotusten ajaksi Vappu Pimiä.
– Olen tyytyväinen, ettei Kokkisodan kuvauksia tarvittu keskeyttää, vaikka koronavilkkuni vilahtikin. Apuun saatiin pikaisesti Vappu Pimiä, joka suoriutui tehtävästä vankalla ammattitaidollaan ihan upeasti, vaikka joutuikin hoitelemaan taistelevia keittiöitä ihan kylmiltään! Koronaa minulla ei ollut, joten pääsin jatkamaan kuvauksia sovitusti. Kiitos vielä kerran Vappu - voin hoidella vastavuoroisesti Maajussille morsiamen kuvauksen, jos tarvetta ilmenee, Sikke kiittelee.



