"Herkkänä miehenä tunnettu Matti kantoi taakkansa vuosien ajan", kirjoittaa MTV Uutisten sisältökoordinaattori Heli Mettänen.
Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä menehtynyt Matti Nykänen liiteli juorupalstojen johtotähtenä vuosikaudet, ja vasta tänä aamuna tullut kuolinuutinen osoitti sen, kuinka paljon myötätuntoa suomalaisilta oikeastaan löytyikään mäkihyppylegendaa kohtaan.
Matti lopetti uransa mäkihyppääjänä vuonna 1992. Urheilu-uransa jälkeen hän löysi pian paikkansa monen yllätykseksi uudenlaisessa roolissa laulajana. Jo tuolloin oli selvää, että suomalaiset olivat kiinnostuneita Matista myös urheilu-uran ulkopuolella, sillä vuonna 1992 julkaistu Yllätysten yö myi kultaa.
Tuolloin alkoi kuulua myös soraääniä, jotka eivät vaienneet ennen kuin uutinen Matin kuolemasta saavutti suomalaiset. Ja noiden soraäänien melu ei varmasti jäänyt keneltäkään huomaamatta, sillä vuosi vuodelta negatiivinen keskustelu yltyi.
LUE MYÖS: Matti Nykänen muisteli vuonna 2013 uraansa 50-vuotishaastattelussa: "Olen rauhoittunut vuosien varrella"
Matin elämästä ei ole puuttunut menoa eikä meininkiä, ja hänen yksityiselämänsä käänteitä on saatu seurata aktiivisesti lehtien palstoilta. Myös uutisia siitä, että Matti olisi jälleen ryhdistäytymässä alkoholinhuuruisten virheiden päätteeksi, on kuultu lukuisia kertoja. Myös Matin rakkauselämä oli kovin värikäs: – viiden eri naisen kanssa.

