Kansainvälisen jalkapalloliiton toiminta ei kestä päivänvaloa alkuunkaan. Raha on ratkaissut jo pitkään, mutta nykypäivän Fifan menettelytavat ovat jo niin oksettavaa, että maiden liitot voisivat tosissaan harkita siitä eroamista, kirjoittaa MTV Urheilun toimittaja Eren Gürler.
Vuoden 2022 Qatarin MM-kisojen yhteydessä sateenkaarivärein koristellusta käsivarsinauhasta nousi kohu, kun Fifa kielsi sen käyttämisen kisaisäntänä toimivassa muslimimaassa. Silloin Tanskan jalkapalloliitto harkitsi jopa Fifasta eroamista. Eroa ei koskaan tapahtunut, mutta välikohtaus korosti, että ainakin tällä pohjoisessa Fifan toimintaan ollaan tyytymättömiä.
Aikanaan Qatarille myönnettiin kisat suuren kohun saattelemana. Maan ihmisoikeustilanne ja jalkapallokulttuurin puuttuminen eivät painaneet Fifan vaakakupissa, ja myöhemmin paljastuikin, että Qatar sai kisat korruption avulla, kun useita Fifan jäseniä lahjottiin.
Qatarille kisojen myöntäminen tapahtui myös hämmästyttävällä aikataululla. Öljymaa julistettiin kisaisännäksi vuonna 2010, eli 12 vuotta ennen tapahtumaa, mikä on poikkeuksellisen aikaisin. Vertailun vuoksi Ranskan vuoden 1998 kisat myönnettiin kuusi vuotta ennen, Brasilian vuoden 2010 turnaus seitsemän vuotta aikaisemmin, Venäjän 2018-kisat kahdeksan vuotta etukäteen ja tulevat 2026 Pohjois-Amerikan MM-kisat kahdeksan vuotta ennen.
2034 kisojen ja Saudi-Arabian kanssa on tapahtumassa täysin sama kuin Qatarin vuoden 2022 yhteydessä.
Järjetön aikaraja sekä sääntöpeukalointi
Viime päivien aikana Fifa on härskisti keksinyt uudet säännöt, asettanut täysin mahdottoman aikarajan ja junaillut asiat niin, että Saudi-Arabian hakemukselle ei löydy edes kilpailijaa.



