Tromssan poliisi kertoi tänään iltapäivällä, ettei viimeisen lumivyöryssä kuolleen suomalaismiehen etsintöjä voida jatkaa ennen kevään koittoa. Se oli päätös, jota ei taatusti ollut helppo tehdä, kirjoittaa toimittaja Sami Lindfors, joka seurasi etsintäoperaatiota paikan päällä.
Kun kolme viikkoa sitten kolme suomalaismiestä ja ruotsalaisnainen katosivat Pohjois-Norjan Tamokdalenissa lumivyöryn yhteydessä, aloitettiin epätoivoiset etsinnät lähes nollasta.
Kun helikoptereilla päästiin skannaamaan Blåærfjelletin rinteitä, saatiin havaittua vain kaksi lumivyörypiipparin signaalia.
Niiden perusteella saatiin siis tietoa kahden sijainnista, kun kahden muun jäivät arvauksen varaan. Lisätietoa antoivat vielä myöhemmin havaitut, mutta heikentyneet puhelinsignaalit.
Tammikuu pahin mahdollinen etsinnöille
Tammikuun ensimmäisenä viikonloppuna olosuhteet olivat karmeimmat mahdolliset etsinnöille. Sen sanoivat ääneen viranomaisetkin. Tammikuu on seudulla kaamoksen takia pimeää ja lunta tulee valtoimenaan.
Kaiken lisäksi tuolloin oli nollakeli runsaan lumisateen yhteydessä. Raskasta lunta tuli paljon, ja se vain lisäsi entisestään lumivyöryjen riskiä.
Lisäksi tunturit saattoivat peittyä täysin usvaan, jolloin helikopterilla lentäminen tarpeeksi ylös oli mahdotonta huonon näkyvyyden takia.
Kun lähtöpäivänä kaivoin vuokra-autoa hotellin parkkipaikalta lumen alta, en voinut kuin miettiä, että rinteelle lähtevät etsijät joutuvat kovaan fyysiseen koetukseen. Pelkästään auton kaivaminen esiin oli jo melkoinen lämmittely.



