Puolan parlamenttivaalien ovensuukyselyt enteilevät suurta muutosta Puolaan ja Eurooppaan, kirjoittaa MTV Uutisten Eurooppa-kirjeenvaihtaja Janne Puumalainen Varsovasta.
Puolan oppositio viestitti ennen sunnuntaina käytyjä parlamenttivaaleja, että kyseessä ovat tärkeimmät vaalit sitten kommunismin kaatumisen ja viimeinen hetki kammeta maata kahdeksan vuotta hallinnut kansalliskonservatiivinen Laki ja oikeus -puolue vallasta.
Viesti näyttää purreen puolalaisiin. Ovensuukyselyjen mukaan oppositioryhmät entisen pääministerin Donald Tuskin Kansalaisfoorumin johdolla näyttäisivät saavan enemmistön Puolan parlamentin alahuoneeseen Sejmiin.
Lue myös: Puolassa ovensuukysely ennustaa vaalivoittoa oppositiolle – Tusk: "Puola voitti"
Äänestysaktiivisuus nousi edellisvaaleista yli kymmenen prosenttiyksikköä 72,9 prosenttiin. Se on korkein luku modernin Puolan historiassa.
Äänestysvilkkaus nousi etenkin kaupungeissa sekä ulkopuolalaisten ja nuorten keskuudessa. Näissä ryhmissä oppositiota kannatetaan Laki ja oikeus -puoluetta enemmän.
On kansainvälisesti vertailtuna harvinaista, että alle 30-vuotiaat lähtivät uurnille aktiivisemmin kuin yli 60-vuotiaat. Wroclawin kaupungissa ruuhkaisimmalla äänestyspaikalla jouduttiin jonottamaan jopa aamukolmeen, jotta viimeiset ennen iltayhdeksää jonoon ehtineet pääsivät käyttämään äänioikeuttaan.
Vallassa ollessaan Laki ja oikeus on muun muassa siivonnut korkeimman oikeuden ja perustuslakituomioistuimen kokoonpanon mieleisekseen, muokannut valtionmediasta oman propagandatorvensa ja polkenut vähemmistöjen oikeuksia.
Jos ovensuukyselyjen tulos vahvistuu, saa Puola hallituksen, jota yhdistää tämän hallintotavan vastustaminen.
Pääministerinä Donald Tuskilla olisi edessään haasteita. Miten esimerkiksi oikeuslaitoksen riippumattomuus palautetaan demokraattisesti, kun sen muutokset on toteutettu epädemokraattisin keinoin? Uuden hallituksen esteeksi voi monta kertaa muodostua myös veto-oikeuttaan käyttävä presidentti , joka edustaa Laki ja oikeus -puoluetta.

