Euroviisujen slogan ”United by Music” tuntuu toista vuotta peräkkäin lähinnä irvokkaalta. Ilo on vaihtunut haudanvakavuuteen, kirjoittaa MTV Uutisten kulttuuritoimittaja ja uutispäällikkö Visa Högmander.
Läpi Euroopan saattoi hieman ennen kello kahta lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kuulla kollektiivisen helpotuksen huokauksen. Tuolla hetkellä selvisi, että Itävallan edustaja JJ eli Johannes Pietsch voitti vuoden 2025 Eurovision laulukilpailun kappaleellaan Wasted Love.
Miksi helpotuksen huokaus? Siksi, että näytti hetken siltä, että yleisöäänestyksessä ykköseksi noussut Israelin Yuval Raphael voisi voittaa koko kisan New Day Will Rise -kappaleella. Koska näin ei käynyt, euroviisuinstituutio natisee liitoksissaan, mutta pysyy ainakin toistaiseksi kasassa.
Kuvitellaanpa hieman. Mitä siitä olisi seurannut, jos Israel olisi vienyt voiton? Kaaos. Useiden maiden euroviisukarsinnat olisivat kaatuneet boikottiaaltoon. Monet maat olisivat jääneet kokonaan kilpailusta pois.
Jos tilanne Gazassa olisi vuoden päästä edes samansuuntainen kuin tällä hetkellä, turvallisuustilanne pitäisi osallistujamaiden lisäksi poissa viisufanit.
Osallistujamaiden asiantuntijaraadit, joilta Israel sai yhteensä vain 60 pistettä, pelastivat täpärästi Euroviisut-nimisen ilon juhlan.
Toista vuotta peräkkäin kävi niin, että viisut järjestävä Euroopan yleisradiounioni EBU ei kuitenkaan missään nimessä selvinnyt kuivin jaloin.
Lue myös: Israel rohmusi valtavan yleisöäänipotin – taustalla hallituksen massiivinen kampanja
Päinvastoin. EBUn jalat ovat läpimärät.
Se, että Israelin valtion rahoittaman mainoskampanjan kaltainen äänestäjien masinointi on mahdollista, on uskomatonta.
Mistä tässä oli kyse? Semifinaalivaiheessa esimerkiksi Youtubessa ja sosiaalisen median kanavissa saattoi törmätä mainoksiin, joissa Yuval Raphael kehotti suomeksi äänestämään kisakappalettaan numerolla 14.

