MM-kisojen avauskierroksella kuukausien poissaolon jälkeen väläytellyt Ronnie O’Sullivan on yhtäkkiä ennakkosuosikki arvoturnauksen finaaliin omalta puoleltaan kaaviota. Vapunpäivänä snookerfaneilla saattaa olla edessään sensaatiomainen herkkupala, kirjoittaa MTV Urheilun Ossi Karvonen.
Ronnie O’Sullivan teki huippuodotetun paluun tiistaina. Hänen pelinsä takkusi aika lailla vielä avausjaksossa Ali Carteria vastaan, mutta toinen sessio tarjosi huomattavasti parempaa – osittain Carterin avustamana.
Kuukausia henkisten ongelmien takia sivussa olleen multimestarin pelin suunta näytti kuitenkin lupaavasti ylöspäin.
Tämä käynnisti välittömästi puheet siitä, että O’Sullivan voisi nousta toukokuun alussa lajin modernin ajan MM-tittelirohmuksi. Englantilainen tavoittelee kisoista kahdeksatta maailmanmestaruuttaan.
Kurkkaus MM-kaavioon torstaina päättyneen 1. kierroksen jäljiltä nostaa O’Sullivanin osakkeita. Aiemmin O’Sullivanin puolelta kaaviota putosi jo puolustava mestari Kyren Wilson ja myös MM-pokaalia nostellut Neil Robertson. Torstaina kangistui myös nelinkertainen mestari, pelitavaltaan painajaisvastustajaksi O’Sullivanille muodostunut Mark Selby. Kaksikko olisi voinut kohdata jo puolivälierissä.
O’Sullivan mittaa seuraavaksi pääsarjaan karsintojen kautta tulleen Pang Junxun. Hän on valtava ennakkosuosikki edellisissä kaksissa MM-kisoissa avausottelunsa hävinnyttä kiinalaista vastaan.


