Veli-Matti Savinaisen päätös kieltäytyä TPS:n pride-teemaisen pelipaidan käyttämisestä aiheutti tarpeetonta hallaa niin seuralle, pelaajalle itselleen kuin seksuaalivähemmistöjen asialle, kirjoittaa MTV Urheilun Antti Rämänen.
Tärkeimmät ensin: TPS on ollut SM-liigassa tienraivaaja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asian edistämisessä. Turkulaisseura on jo vuosien ajan järjestänyt pride-teemaisia otteluita siitä huolimatta, että vastassa on ollut joka kerta jättimäinen saavillinen ajatusta vastustavien vihaa. Samaan aikaan suuri osa kannattajista on antanut kannanotoilleen täyden tukensa ja seura on saanut myös paljon positiivista julkisuutta.
Tällä kertaa teemapeli sai kuitenkin uudet mittasuhteet, kun seuraan täksi kaudeksi vaihtanut maailmanmestari Veli-Matti Savinainen kieltäytyi vakaumukseensa vedoten pukemasta päälleen sateenkaaren värein koristeltua TPS-paitaa lauantain Ilves-ottelussa.
Vaikka Savinaisen ulospäin antamaa signaalia voi hyvästä syystä pitää ummehtuneena, sen aiheuttama vastareaktio on ollut yhtä hämmentävää seurattavaa.
Lue myös: Veli-Matti Savinainen ei pukenut TPS:n Pride-paitaa – kertoi nyt syyn: "Henkilökohtainen päätökseni"
Turun seudun Seta ry:n puheenjohtaja Kirsi Mikkonen ehti jopa vaatia Savinaisen sulkemista pois pelaavasta kokoonpanosta.
Mikkonen totesi pian perään Setan somepostauksessa, ettei TPS tietenkään voi työnantajana estää työntekijäänsä tekemästä työtään tällä perusteella. Seuraavaksi Mikkonen pohti kuitenkin ääneen, että onko lainsäädäntö sitten väärässä, jos näin ei voi tehdä. Tässä kohtaa sanoisin, että nyt jäitä hattuun, sillä seuraava askel menee jo yksilön perusoikeuksien loukkauksen puolelle.
