Janne Kataja kertoo järkyttyneensä luettuaan yhden rakkaimman työprojektinsa käsikirjoitusta, jossa hänen roolihahmonsa kokee traagisen kohtalon.
Janne Katajan elämä on ollut myllerryksessä viimeisen vuoden aikana.
Hänen yhteinen tuotantoyhtiönsä Aku Hirviniemen kanssa ajautui huhtikuussa konkurssiin, ja elokuussa Kataja yllätti someseuraajansa paljastamalla, että hänestä tulee kolmatta kertaa isä.
Katajalla on entuudestaan kaksi teini-ikäistä lasta ex-vaimonsa kanssa.
Torstaina Kataja saapui Ivalo-sarjan pressitilaisuuteen varsin hyväntuulisena. Hän kertoo odottavansa innolla kolmannen lapsensa syntyvän lähiaikoina, mutta yksityiselämästään vaitonainen mies ei ainakaan tässä vaiheessa halua kommentoida elämäntilannettaan sen tarkemmin.
– Parasta maailmassa on isyys. Lapset pitävät ajatukset tuoreina ja mielen nuorekkaana, Kataja kommentoi leveästi hymyillen.
Lue lisää: Isäksi jälleen tuleva Janne Kataja kommentoi monet yllättänyttä perheuutista
Konkurssiasiat ovat painaneet vuoden varrella mieltä, mutta näyttelijän ja tv-juontajan työt ovat tuoneet kaivattua piristystä arkeen.
Masked Singer Suomi -ohjelman lauantaisen finaalin jälkeen Kataja nähdään MTV3-kanavan maanantai-illoissa -ohjelman vetäjänä.


