Suomessa säilöön otettua, palkka-armeija Wagneriin kytkettyä venäläistä Jan Petrovskia ei voida luovuttaa Ukrainaan. Näin linjasi korkein oikeus.
Korkeimman oikeuden mukaan Petrovskia, joka tunnetaan nykyään nimellä Voislav Torden, ei voida pitää enää myöskään säilössä, eli hänet on päästettävä vapaaksi jos muuta syytä vapaudenmenetykselle ei ole.
Petrovskia on pidetty Vantaan vankilassa, mistä hän vapautui tänään. Miehen oikeusavustaja Heikki Lampela oli päämiestään vastassa vankilan porteilla.
Rajavartiolaitos otti Petrovskin haltuunsa heti vapautumisen jälkeen, mahdollisesti maasta poistamista varten.
Suomenlahden merivartioston apulaiskomentaja Mikko Hirvi kertoo STT:lle, että Petrovski on otettu säilöön ulkomaalaislain perusteella. Suomenlahden merivartiosto selvittää Petrovskin edellytyksiä oleskella Suomessa.
Ukraina oli pyytänyt Suomelta, että Petrovski luovutettaisiin rikosprosessia ja oikeudenkäyntiä varten.
Korkeimman oikeuden arvion mukaan luovutus voisi kuitenkin loukata Petrovskin ihmisoikeuksia. Syynä ovat etenkin Ukrainan vankiloiden olosuhteet.
KKO: Vankilaolosuhteet voisivat uhata ihmisoikeuksia
Korkeimman oikeuden mukaan on olemassa todellinen vaara siitä etteivät olosuhteet, joihin Petrovski Ukrainassa mahdollisesti joutuisi, täyttäisi Euroopan ihmisoikeussopimuksen edellyttämiä inhimillisen kohtelun vaatimuksia.


