Matkailu- ja ravintola-alalla työvoimapula hidastaa alan elpymistä koronakriisistä.
Matkailu- ja ravintola-alalta puuttuu arviolta jopa 20 tuhatta työntekijää, arvioi alan etujärjestö MaRa ry.
Syynä on se, että koronarajoitusten vuoksi 10-20 tuhatta työntekijää vaihtoi alaa tai kouluttautui kokonaan uudelleen. Eniten työntekijöitä siirtyi rakennusalalle tai kaupan alalle.
– Työvoimapula on tällä hetkellä karmea. Yksittäiset ravintolat ovat laitettaneet lapun luukulle. Jonkin verran ravintoloita on suljettu kesäksi, toki pienet ravintolat voisivat sulkeutua heinäkuuksi muutenkin, kertoo Maran toimitusjohtaja Timo Lappi.
Lapin mukaan tarkkoja lukuja työvoimapulan vaikutuksista ei ole saatavissa. Osa ravintoloista on kuitenkin joutunut esimerkiksi supistamaan aukioloaikojaan.
– Nopeita ratkaisuja ei ole, koska kaikilla muillakin aloilla on työvoimapula. Tarvitsisimme kuitenkin hyvin nopeasti työperäistä maahanmuuttoa. Saatavuusharkinta pitäisi poistaa ja hallituksen pitäisi puuttua kannustinloukkuihin ja kohtaanto-ongelmiin, Lappi luettelee.
Lue myös: Työvoimapula ja kalliit raaka-aineet aiheuttavat ravintoloille harmaita hiuksia – ravintolajohtaja MTV Uutisille: "Hyvästä henkilökunnasta taistelevat kaikki "
"Päivänselvä asia" voisi ratkaista ravintoloiden huutavan työvoimapulan Suomessa
Työvoimapula suurin uhka
MaRan jäsenkyselyssä alan yritykset kokevat työvoimapulan suurimpana uhkana tulevaisuudessa. Toiseksi pahimmaksi uhaksi nimetään raaka-aineiden ja energian hinnannousu.
