Tammikuun lopussa Suomessa havaittiin ensimmäinen koronavirustartunta. Tällä hetkellä tartuntoja on melkein 800 ja virus on vaatinut myös ensimmäisen kuolonuhrinsa. Testattuja on yli 10 000.
MTV Uutiset haastatteli Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä HUSissa työskentelevää ensihoitajaa. Ensihoitaja esiintyy jutussa nimettömänä, koska häntä ja muita hoitajia on kielletty keskustelemasta median kanssa.
– Rehellinen mielipiteeni on, että Suomi yllätettiin housut kintuissa, ensihoitaja sanoo.
Lue myös: Näin HUS vastaa hoitajien koronahuoliin epidemian keskellä: “Yhdessä selviämme tästä haasteesta”
Vaikka nyt eletään vasta pandemian alkuaikoja ja varmistettuja tapauksia on Suomessa verrattain vähän esimerkiksi Espanjaan ja Italiaan tai vaikka naapurimaa Ruotsiin nähden, on tarvikkeista jo nyt pulaa.
– On hälyttävä tilanne, että ensilinjassa alkaa olla tavara jo loppu. Oy Suomi AB:lla ei ollut ymmärrystä hankkia varautumisvarastoa. Toivottavasti tästä opitaan. Nyt valmius ja reagointi on ollut lapsenkengissä, hoitaja arvioi.
Nyt käsidesipurkkeja ei saa heittää pois, vaan ne pitää täyttää kanistereista.
– Tällä hetkellä pitää miettiä, missä tilanteessa on tarve käyttää hengityssuojaimia. Suojaessut saatiin käyttöön vasta eilen (maanantaina), ja tilanne on ollut jo kaksi viikkoa akuutisti päällä, ensihoitaja harmittelee.
Ensihoitajan mukaan tilanne on samankaltainen laajasti HUSin toimialueella.
Maanantaina Suomi avasi huoltovarmuusvarastot. Asiasta kertoi Ylen A-studiossa ministeriön ylijohtaja Päivi Sillanaukee.
Varastoista löytyy Sillanaukeen mukaan muun muassa miljoonia kirurgisia suojaimia, maskeja ja satojatuhansia hengityssuojaimia. Niitä odotellaan nyt kuumeisesti.
