Koronavirus on ujuttautunut hoivakoteihin myös Suomessa, ja niiden asukkaita on täälläkin kuollut viruksen aiheuttamaan tautiin.
Helsingissä hoivapalveluja tarjoavissa yksiköissä kerrottiin 26 vanhuksen saaneen tiistaihin mennessä koronatartunnan ja heistä yhdeksän kuolleen. Ylä-Savon sote-kuntayhtymä puolestaan on kertonut, että alueen hoivakodissa on kuollut kahdeksan ihmistä. Espoossa yksityisessä hoivakodissa on kuollut kolme.
STT selvitti kunnista, joissa on THL:n mukaan varmistettu useita kymmeniä tai satoja koronatartuntoja, onko niiden ympärivuorokautisen hoivan yksiköissä todettu tartuntoja vanhuksilla tai hoitajilla.
Samaa kysyttiin myös isoilta yksityisiltä hoivayhtiöiltä.
Espoossa ja Vantaalla molemmissa joitakin tartuntoja
Tiistaina Helsingissä oli varmistettu yli 780 tartuntaa. Pääkaupunkia seurasivat Espoo yli 230:lla ja Vantaa yli 150 tartunnalla.
Espoon perusturvajohtajan Juha Metson mukaan kaupunki ei julkaise tietoja tartunnan saaneista tehostetun palvelun asukkaista.
– Espoon kokoisessa kaupungissa identifioituu helposti, kun kuolleita ja altistuneita on niin vähän, Metso perustelee.
Hän kuitenkin kertoo, että koronatartuntoja on todettu sekä julkisissa että yksityisissä hoivakodeissa.
– Meillä on 1 350 tehostetun palveluasumisen paikkaa, niistä 80 prosenttia on yksityisiltä ja 20 prosenttia omia. Siihen nähden tartuntamäärät ovat aika pieniä.
Lue myös: 9 hoivakodin asukasta kuollut koronaan Helsingissä – tartuntoja yhteensä 26
Vantaan viestinnästä kerrottiin sähköpostitse, että sunnuntaihin mennessä Vantaan hoivapalveluissa oli todettu koronavirus neljällä asukkaalla ja 2–3 hoitajalla. Hoitajat olivat karanteenissa ja kontaktit on jäljitetty, viestinnästä kerrottiin.
Myös Vantaalla tartuntoja on todettu niin kaupungin omissa kuin yksityisissä palveluyksiköissä, kertoi vanhus- ja vammaispalvelujen johtaja .