Ulkoministeriön järjestämä evakuointilento Arabiemiraateista kohti Suomea lähtee sunnuntaina. Kotiutuslento lähtee Omanista, Muscatin kentältä.
Ulkoministeriön konsulipäällikkö Jussi Tannerin mukaan yli 600 matkustajaa on kiinnostunut lennosta.
– Paikkoja lennolle on 155–160 matkustajalle. En voi vielä mainita lentoyhtiötä, koska se ei ole julkista tietoa, mutta sen voin sanoa, ettei se ole Finnair, Tanner sanoo.
Ulkoministeriö kertoo tiedotteessaan, että lipunmyynti lennolle avautuu torstaina tai perjantaina.
Ministeriö järjestää lennolle osallistuville myös bussikuljetuksen Arabiemiraateista Omaniin. Sekä bussikuljetus että lento ovat omakustanteisia, ministeriön mukaan lentolipun hinta on 2 300 euroa ja ja bussikuljetuksen hinta noin 100 euroa.
Esimerkiksi Viron kansalaisia kuljetetaan Lähi-idästä 400 eurolla.
Lue lisää: Sadat Dubaissa olevat suomalaiset vaativat pikaista evakuointia – ulkoministeriön kotiutuslento liian kallis
Ministeriön mukaan lentojen tarvetta arvioidaan jatkuvasti, tällä hetkellä päätös on tehty yhdestä lennosta. Tannerin mukaan useamman kuin yhden kotiutuslennon järjestäminen riippuu muun muassa Lähi-idän tilanteen kehittymisestä. Tällä hetkellä vaikuttaa Tannerin mukaan siltä, että kiinnostusta on.
Tannerin mukaan useamman kuin yhden lennon järjestämiseen tarvittaisiin lisäksi erillinen lupa. Ulkoministeriön vuosittainen puolen miljoonan euron arviomääräraha riittää Tannerin arvion mukaan yhteen lentoon.Vaikka matkustajat maksavat lentonsa itse, ulkoministeriön täytyy maksaa lento etukäteen.

