Riitta* tietää, miltä tuntuu, kun rahat eivät yksinkertaisesti riitä. Viisikymppinen nainen sinnittelee pätkätöiden ja velkasaneerauksen kurimuksessa.
Riitan vaikeudet alkoivat toden teolla 1990-luvun puolivälissä. Avioliitto päätyi eroon, ja kolmen lapsen äidistä tuli yksinhuoltaja.
Sitkeä nainen suoritti elämänmuutoksen keskellä lähihoitajan opintoja. Puhtia riitti puoleksitoista vuodeksi, kunnes realiteetit saivat tilanteesta yliotteen: aikaa ei jäänyt kouluikäisille lapsille tarpeeksi.
Läsnäolon lisäksi lapset tarvitsivat konkreettisia hankintoja. Rahaa kului, ja samalla Riitan talous lepäsi hyvin epävakaalla pohjalla.
− Olen tehnyt töitä sijaisena 23 vuotta; välillä töissä, välillä poissa. Se on jatkuvassa pelossa elämistä, kun koskaan ei tiedä, milloin työ katkeaa, Riitta kuvaa työhistoriaansa.
Kohtalokas virhe
Säännöllisesti toistuvat työttömyysjaksot alkoivat verottaa yksinhuoltajan taloutta yhä enemmän. Lopulta Riitta teki siirron, jota hän katuu tänä päivänä syvästi.
− Sorruin pikavippeihin. Sitten vippi piti maksaa, mutta ei ollut millä maksaa. Piti ottaa uusi. Se kasvoi ja kasvoi. Asia luisui käsistä, Riitta sanoo ääni sortuen.
Muutama vuosi sitten pitkään jatkunut kierre tuli tiensä päähän. Riitta joutui ulosottoon.
Tiukkaakin tiukempi talous
Riitan taloudellinen kurimus on kiristynyt viimeisten vuosien aikana äärimmilleen. Kun viimeinenkin lapsi muutti omilleen, kuluja oli karsittava kovalla kädellä. Asunto vaihtui pieneen vuokrayksiöön.
