Venäjä haluaa jakaa Ukrainan kolmeen osaan.
Venäjä on laatinut suunnitelman Ukrainan jakamiseksi kolmeen osaan, kertovat ukrainalaismediat UNN ja Interfax-Ukraine lähteisiinsä vedoten.
Suunnitelma on osa Venäjän puolustusministeriön tekemää ennustetta, joka pyrkii arvioimaan sotilaallis-poliittista kehitystä vuoteen 2045 saakka.
Venäjän suunnitelman ydin on, että nykymuotoinen Ukraina lakkaa olemasta.
Ukraina jaettaisiin kolmeen osaan. Itä- ja Etelä-Ukraina eli Donetskin, Luhanskin, Zaporizhzhjan ja Hersonin alueet sekä Krimin niemimaa liitettäisiin pysyvästi Venäjään.
Venäjä valtasi Krimin kokonaisuudessaan jo 2014, mutta muista hamuamistaan alueista se ei miehitä tällä hetkellä yhtäkään kokonaisuudessaan.
Keski-Ukrainasta tulisi dokumentin mukaan eräänlainen vasallivaltio ja siihen kuuluisi muun muassa pääkaupunki Kiova sekä Harkova, Dnipro ja Odessa. Alue ei kuuluisi sen enempää puolustusliitto Natoon kuin Euroopan unioninkaan.
Dokumentissa aluetta kuvataan "venäläismieliseksi" ja sitä johtaisi Venäjä-mielinen hallinto.
Kremlin suunnitelman mukaan alueella olisi Venäjän sotilastukikohtia samaan tapaan kuin niitä on nyt Transnistriassa, Etelä-Ossetiassa ja Abhasiassa, UNN kirjoittaa.
Kolmas Ukrainan osa olisi Venäjän mukaan niin sanotut "kiistellyt alueet" eli käytännössä Länsi-Ukraina. Näiden alueiden tulevaisuuden määrittelisivät Venäjä ja Ukrainan naapurivaltiot, kuten Puola, Unkari ja Romania.

