Ruotsin, Norjan ja Saksan on uutisoitu lähettävän asevoimien henkilöstöä Grönlantiin. Elina Valtosen mukaan Suomen roolia pohditaan "Naton piirissä".
Myös Suomi on saanut pyynnön sotilaiden lähettämisestä Grönlantiin. Ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) kertoi asiasta Ylen haastattelussa.
Valtosen mukaan pyyntöä arvioidaan rauhassa. Hän sanoi, että kyse on varsin pienimuotoisesta harjoitustoiminnasta.
– Meille on erittäin tärkeää, että tämä pohdinta tehdään nimenomaan Naton piirissä, ja sitten jos päätetään osana liittokuntaa lisätä läsnäoloa Grönlannissa tai laajemminkin satsata arktiseen turvallisuuteen, niin totta kai me olemme siinä tavalla tai toisella mukana, hän sanoi myöhemmin Ylen A-studiossa.
Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson ilmoitti viestipalvelu X:ssä, että ruotsalaisia sotilaita saapui keskiviikkona Grönlantiin. Myös Norja on päättänyt lähettää kaksi asevoimien edustajaa Grönlantiin, sanoi maan puolustusministeri VG-lehdelle.
Saksalainen Bild-lehti kertoi keskiviikkona lähteidensä tietojen pohjalta, että myös Saksa olisi tällä viikolla lähettämässä sotilaita Grönlantiin. Maan puolustusministeriö ei vahvistanut tai kiistänyt tietoa.
Tanskan puolustusministeriö kertoi aiemmin, että Grönlantiin lähetetään lisää henkilöstöä ja kalustoa yhteistyössä Nato-liittolaisten kanssa.
