Kristiina Mäkelän ja Sami Heleniuksen TTK-treeniviikko on jäänyt vajaaksi entisen kolmiloikkaajan sairastumisen vuoksi.
Entinen kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä joutui jättämään väliin Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman suoran lähetyksen sunnuntaina 12. lokakuuta parinvaihtoviikolla sairastumisen takia.
Sairastelun jäljet kantoivat myös seuraavalle treeniviikolle, ja Mäkelä pääsi ensi kerran harjoittelemaan tangon askelia tähtiopettajansa Sami Heleniuksen kanssa vasta viikon puolivälissä.
– Ei tämä mikään optimaalinen tilanne ole, mutta Kristiina on tässä todistanut minulle ainakin, että hän on tosi nopea oppija. Toki olen lähettänyt videot koreografiasta, hän on siellä jo ilmoitellut, että hän sen perusteella osaa jotain jo. Mutta toki siitä puuttuu yksi sellainen pari, eli minä, Helenius kertoi MTV Uutisille viikon puolivälissä.
Helenius totesi olevansa kuitenkin luottavaisin mielin tulevaa sunnuntaita kohtaan.
– Mennään positiivisesti ja tehdään parhaamme. Luotetaan, että yleisö on meidän puolella.
Lue myös: Sami Helenius paljasti suorassa lähetyksessä – tämä voisi saada hänet pyörtämään päätöksensä jättää TTK:n
Tähtiopettajana Helenius nähtiin ensi kerran vuonna 2009 ja tämä on hänen 13. tuotantokautensa TTK:ssa. Kauden kuluessa ihmiset tunnistavat ja haluavat tsempata kisassa. Joskus häntä on sekoitettu myös muihin ruutukasvoihin.
