Toimittaja Salla Hekkala lähti selvittämään, miten juoksemisen voisi aloittaa ilman polvikipuja ja muita vaivoja. Entä millaiset ovat "laittomat" juoksukengät?
Juoksemiseen ei paljoa varusteita tarvita. Oikeanlaiset kengät kuitenkin voivat auttaa nauttimaan treenistä.
– Ehkäpä kaikkein tärkein aloittamisessa on, että heti lähtökohtaisesti on itselleen armollinen, olympia-maratoonari ja juoksukouluvalmentaja, juoksutapahtumajohtaja Harri Hänninen vinkkaa Viiden jälkeen -ohjelmassa.
– Juoksu voi tuntua aluksi kuormittavalta tai raskaalta. Usein se liittyy siihen, että mielikuvia on aloittavalla harrastajalla, ja hän säntää liikkeelle ja lenkille liian vauhdikkaasti. Liian paljon ensimmäisillä kerroilla, Hänninen sanoo.
Lue myös: Mikä juoksemisessa kiehtoo? Tällainen on himoittu runner's high, jonka voi myös "tilata itselleen"
Juokse aluksi minuutti
Aloittaa täytyisikin kepeästi. Hänninen aloittaisi "mukavuusalueen kautta".
– Jos juoksutaustaa ei ole, suosittelen, että vaikka minuutti kevyttä hidasta juoksua ja sen jälkeen reipasta kävelyä pari minuuttia, ja taas [juoksua].
Vaikka liikuntataustaa ja lihaksia olisi, Hännisen ohje on samankaltainen: aloita rauhallisesti. Jalat tottuvat kuitenkin nopeasti.
– Juoksussa tulee aina iskukuormitus. Sen kanssa pitää päästä sinuiksi, Hänninen sanoo.
– Melkein sanoisin, että kannattaisi [aloittaa] tällä samalla systeemillä: pari tai kolme minuuttia [juoksua], voi vähän isommilla annoksilla lähteä liikenteeseen, vähän kevennettynä kävelyllä. Ja rauhallisella vauhdilla, vaikka tuntuisi siltä, että juoksu sujuisi kovempaakin.
Miten juoksulenkkiä varten lämmitellään? Kuinka paljon aloittelijan tulisi juosta kerralla, entä kuinka usein kannattaa juosta? Mikä on juoksukenkien hinnan nyrkkisääntö? Katso ohjeet ja koko haastattelu yllä olevalta videolta.
