Autopesuloissa sattuu monenlaisia havereita. Pesulavahinkoihin ei saa apua liikennevakuutuksesta.
Autoa tulisi pestä säännöllisesti. Pesulaan ajaminen voi kuitenkin jännittää, ja pesulinjalla voikin sattua ja tapahtua kaikenlaista. Ongelmia aiheuttavat vakuutusyhtiö LähiTapiolan mukaan esimerkiksi huolimattomuudesta ja osaamattomuudesta johtuvat kolarit.
Autopesulassa aiheutuvia vahinkoja ei korvata liikennevakuutuksesta, LähiTapiola muistuttaa.
– Pesukadulla ja -tunneleissa on tarkoin noudatettava ohjeita, joita on annettu kunkin pesulan käytöstä, LähiTapiola Pirkanmaan korvausjohtaja Antti Määttänen toteaa tiedotteessa.
Lue myös: Autopesulan työntekijä romutti asiakkaan auton – kojelautakamera tallensi luvattoman kaahailun
Kuka korvaa, jos kolaroi autopesussa?
Kolarissa korvausvelvollisuus on lähtökohtaisesti sen aiheuttaneella osapuolella.
Liikennevakuutuslain mukaan liikenneväylistä erillään olevissa paikoissa pesemisen, huollon tai korjauksen aikana aiheutuvia vahinkoja ei korvata liikennevakuutuksesta.

