Koronavirus sai hallituksen tekemään tiukkoja linjauksia viime viikolla. Linjaukset vaikuttavat myös varhaiskasvatukseen. MTV Uutiset Live kysyi varhaiskasvatuksen opettajien liitolta, mikä on alan tilanne poikkeusoloissa juuri nyt.
– Lapset ovat vähentyneet päiväkodeista todella dramaattisesti. Myös henkilöstöä on tietojeni mukaan huomattavasti vähemmän kuin normaalisti, kertoo varhaiskasvatuksen opettajien liiton viestintäasiantuntija Jaana Lahdenperä-Laine.
Lahdenperä-Laineen mukaan poikkeuksellinen tilanne on osaltaan osoittanut päiväkotien välttämättömyyden.
– Vaikka kysymys on tietysti lapsen oikeudesta oppia, niin näissä tilanteissa nousee esiin myös se työvoimapoliittinen tehtävä, eli että yhteiskunta pystyy toimimaan eikä lamaannu.
Lahdenperä-Laine on saanut varhaiskasvatuksen kentältä monenlaista viestiä.
– Ihan selkeästi henkilöstö ja varhaiskasvatuksen opettajat ymmärtävät tämän tehtävän yhteiskunnan toimivuuden kannalta.
Lue myös: Keitä ovat kriittisillä aloilla työskentelevät vanhemmat, jotka saavat viedä lapsensa kouluun – Kyse on kymmenistä tuhansista työntekijöistä: Ministeriö koostaa ammateista listaa
Osa ohjeista hämmentää
Hallitus on suosittanut, että lapset pitäisi pyrkiä hoitamaan kotona, jos siihen on mahdollisuus.
– Mutta kuten opetusministeri Andersson korosti, niin on keskeistä, että vain jos tarvitsee lapselle päiväkotipaikkaa, niin voi tuoda lapsen, Lahdenperä-Laine sanoo.
Lahdenperä-Laine kertoo, että joissakin kunnissa on ohjeistettu, että lievästi nuhaisen lapsen voi tuoda päiväkotiin. Tämä aiheuttaa hämmennystä.
MTV Uutisten tavoittama päiväkodin varhaiskasvatuksen opettaja ja vihreiden kaupungin valtuutettu Susa Vikeväkorva kertoo, että ainakin Oulun kaupunki on ohjeistanut näin.
