Hammashoitajana toimivan Riikka Kiviojan kodissa asuu koira, joka tietää, ketkä sen lauman jäsenistä ovat diabeetikkoja.
Diabeetikot, perheenäiti Riikka ja kuusivuotias Kaisla ovat koiran jatkuvan valvonnan piirissä. Hypokoirakokelas Kara, oikealta nimeltään Miinuksen Binjata, on osoittanut olevansa monin paikoin luotettavampi kuin perheessä käytössä olevat verensokeria mittaavat sensorit.
Riikka kertoo sairastaneensa diabetesta 20 vuotta. Kaisla puolestaan sairastui 2,5-vuotiaana ja on monisairas, sillä Kaislalla on todettu lisäksi epilepsia ja muita herkkyyksiä.

Millainen koira soveltuu hypokoiraksi?
Kara on rodultaan tsekinpaimenkoira. Se on nyt kaksivuotias narttu ja viimeisiä testejä vaille valmis hypokoira. Hypokoirat eivät ole vielä kovin tunnettuja, ja niiden koulutus on kallista. Kaikista koirista ei myöskään ole hypokoiriksi.
– Diabeetikko voi olla pahimmillaan aggressiivinen ollessaan epätasapainoisten sokereiden tilassa. Jos ihminen sanoo, että mene pois siitä, niin koiralla pitää olla rohkeutta ja itsenäisyyttä pitää päänsä, jotta se saa tahtonsa läpi ja ilmoitettua, että nyt pitää syödä, Riikka kuvailee.
Hypokoira ei saa olla aggressiivinen tai haukkuherkkä, ja muun muassa luonnetta testataan hypokoiran testeissä. Yleisimmin hypokoira on rodultaan labradorinnoutaja.



