Tavallisesti oletetaan, että mies kosii naista. Nykypäivänä sukupuolille asetettujen odotusten rajat ovat kuitenkin hämärtyneet ja tänä päivänä nainenkin saattaa heittää ilmoille kuuluisan kysymyksen – muulloinkin kuin karkauspäivänä. Mitä mieltä suomalaiset miehet ovat siitä, että nainen kosii?
Karkauspäivänä naisilla on vanhan perinteen mukaan lupa kosia miestä. Jos mies ei kuitenkaan vastaa myöntävästi naisen esittämään kysymykseen, joutuu mies kustantamaan naiselle hamekankaan.
AVA kysyi karkauspäivän tiimoilta joukolta suomalaisia miehiä, millaisia tunteita oman rakkaan kosinta heissä herättäisi. Mielipiteet jakaantuivat miesten kesken selvästi.
"Nainen saa kosia siinä missä mieskin"
Osa miehistä on sitä mieltä, että jos nainen odottaa kovasti kosintaa, voi toimeen tarttua itsekin. Miehen ei aina tarvitse olla se, joka esittää romanttisissa tunnelmissa kuuluisat sanat.
– Ei ole aikaisemmin tullut asiaa mietittyä, mutta en näkisi asiassa mitään outoa, 34-vuotias mies kertoo.
– Kyllä nainen saa kosia siinä missä mieskin. Kosimisen tyyli on kuitenkin muuttunut vuosien saatossa aika paljon siitä, mitä se on ollut. Toki ajatus perinteisestä tyylistä, jossa kositaan polvistuen, tuntuu vähän hassulta, mutta niin tuntui ajatus suomenkielisestä hevistäkin vielä 1990-luvulla. Minua on nainen kosinut. Se oli oikeastaan sellainen keskustelun lomassa heitetty ajatus. Tuntuihan se kivalta. Ei siinä tilanteessa ajatellut, että tämähän menee nyt jotenkin väärinpäin, kolmekymppinen mies muistelee.
Itse kosintaa ei välttämättä pidetä niin erikoisena tapahtumana, että kysymyksen esittäjällä olisi edes merkitystä.


