Kuningatar sairasti koronaviruksen tämän vuoden helmikuussa.
Kuningatar Elisabetin, 95, vointi on herättänyt huolta jo viime syksystä lähtien. Tuoreiden tietojen mukaan erinäisistä terveysvaivoista kärsinyt Elisabet ei ole esimerkiksi toipunut täysin alkuvuodesta sairastamastaan koronaviruksesta.
Lue myös: Kuningatar Elisabet emännöi hyvin jäykkänä: ”Kuten näette, en pysty liikkumaan”

Monarkki osallistui hiljattain virtuaalisesti sairaalavierailuun, jonka aikana hän kuvaili omaa kokemustaan koronaviruksesta parantuneelle henkilölle, jonka isä ja veli menehtyivät kyseiseen sairauteen.
Sairastaessaan koronaa kuningattaren kerrotaan kärsineen lievistä vilustumisen kaltaisista oireista.
– Se (korona) jättää ihmisen hyvin väsyneeksi ja uupuneeksi, eikö niin? Tämä on kauhea pandemia, kuningatar totesi.
Kuningatar Elisabetin vointi herätti suurta huolta viime syksynä, kun hän joutui yllättäen yöksi sairaalaan. Katso videolta, mitä käynnistä tiedetään.
0:31
