Valokuvaaja Arthur Edwards on erikoistunut brittikuninkaallisten kuvaamiseen.
Valokuvaaja Arthur Edwards on kuvannut brittikuninkaallisia The Sun -lehdelle 45 vuoden ajan ja seurannut perhettä 200 kiertueella yli 120 maassa. Matkan varrelle on mahtunut seitsemät häät, viidet hautajaiset ja seitsemän lapsen syntymää.
Edwards kertoi Peoplelle 22. maaliskuuta julkaistussa jutussa uuden Behind the Crown: My Life Photographing the Royal Family -kirjansa puitteissa, miten hän onnistuu samaan hyviä otoksia prinssi Williamin ja prinsessa Catherinen kolmesta lapsesta, prinssi Georgesta, 9, prinsessa Charlottesta, 7, ja prinssi Louisista, 4.
– Sinun täytyy olla kärsivällinen, koska he tekevät jotain ja sinun on vain varmistettava, että otat sen talteen. Kuningattaren kanssa oli sama. Tiesit, että saat lopulta hymyn, mutta sinun oli oltava kärsivällinen, Edwards kertoi.
Eräässä esimerkissä kuuluisa valokuvaaja kertoi prinssi Georgen suloisesta kaksoisvilkutuksesta, jonka hän taltioi kuninkaallisten Kanadan kiertueen aikana vuonna 2016.



