Kruunun takaa -sarjassa käydään läpi raha-asioita, joista eurooppalaiset kuninkaalliset ovat tavanneet vaieta.
Eurooppalaisiin hoveihin liitetään paljon loistokkuutta sekä glamouria – mutta myös mystiikkaa. Onkin useita asioita, joista kuninkaallisista piireistä ei ole tavannut tihkua yksityiskohtia julkisuuteen.
Kruunun takaa on MTV Uutisten uusi sarja, jossa toimittaja Aino Haili käy läpi kuninkaallisiin liittyviä uutisia ja kohuja kuninkaallisasiantuntija Satu Jaatisen kanssa. MTV Katsomosta löydät sarjan neljä ensimmäistä jaksoa. Lisää jaksoja julkaistaan kesän aikana.
Yksi tällaisista asioista on raha.
Kruunun takaa -sarjan jaksossa aiheeseen syventynyt kuninkaallisasiantuntija Satu Jaatinen kertoo, että kuninkaallisten raha-asioista on varsin vaikeaa saada tarkkaa tietoa. Viimeisin suuri perintö, joka kuninkaallisissa piireissä on laitettu jakoon, on edesmenneen kuningatar Elisabetin, joka menehtyi syyskuussa 2022.
– Arvioitiin, että hänen henkilökohtainen omaisuutensa, olisiko se ollut jossain 400-500 miljoonan punnan kohdilla.
– Tiedetään, että hän omisti maata, taidetta, hevosia, jalokiviä, Jaatinen kertoo.
Toisaalta kaikki korut, joita Elisabetin yllä aikanaan nähtiin, eivät olleet hänen omiaan. Suuri osa koruista ja varsinkin tunnetuimmat kruunut kuuluvat nimittäin kruununjalokiviin ja sen myötä Ison-Britannian valtiolle.
Elisabetilla kuitenkin oli mittava henkilökohtainen kokoelma erilaisia arvokoruja, jotka on hänen menehtymisensä jälkeen mitä todennäköisimmin laitettu jakoon kuninkaallisen perheen kesken.

