Suomalainen kuninkaallisfani Ulla Välipakka toivoo, että tuoreet vanhemmat prinssi Harry ja herttuatar Meghan astuvat askeleen taaksepäin ja keskittyvät uuteen perheeseensä.
Iso-Britannian kuninkaallinen perhe sai lisäystä tällä viikolla, kun prinssi Harry ja herttuatar Meghan saivat esikoisensa maanantaina 6. toukokuuta. Herttuapari esitteli pienokaisensa, Archie Harrison Mountbatten-Windsorin onnesta sädehtien keskiviikkona 8. toukokuuta.
Suomalainen Ulla Välipakka on seurannut kuninkaallista perhettä erittäin aktiivisesti jo vuosikausien ajan. Hän kertoo yllättyneensä erittäin paljon herttuaparin valitsemasta nimestä pienelle pojalleen.
Välipakalle nimestä tulee mieleen fiktiivinen hahmo Archie Bunker yhdysvaltalaisesta televisiosarjasta Perhe on pahin, mikä ei hänen mukaansa ole kaikista mairittelevin mielleyhtymä.
– Kuulemma tämä Archie on nyt muotinimi siellä Englannissa, mutta kyllä se minusta oli hyvin yllättävä.
Välipakka veikkasi itse alunperin, että herttuapari olisi lähtenyt hakemaan nimeä Harryn isän prinssi tai isoisän nimistä, mutta toisin kävi. Välipakka arvelee, että syy nimen valitsemiselle löytyy puhtaasti herttuaparin omista mieltymyksistä.

